Treeniä treeniä treeniä


Riimi on treenannut urakalla ja huolella. Sattumalta parin viikon sisälle mahtui Elina Jänesniemen, Timo Liuhdon sekä Mäkelän Markon treenit. Plus kolme starttia Varkaudessa.

Sekä Elinan että Timpan treeneissä tuli esille meidän grandeongelma, eli Riimi melko rivakasti ja mielellään pistelee ohi valssin omaan suuntaan. Elinalla oli välistävetotreeni ja hinkattiin sata vuotta yhtä kohtaa siinä, jossa koiran olisi pitänyt tulla käteen ja mun onnistua myös samalla kääntymään. Riimi mielummin valitsi selän taakse hyppäämisen. Timpalla oli pakkovalssi-jaakotus -kohta, jossa Riimi meni mieluummin pakkovalssin jälkeen selän takana olevaan putkeen kun tuli katseen/käden puolelle. Sama meno jatkui Markon treeneissä lauantaina 🙂

No hyvääkin oli, Elinan treeneissä sain ekalla vuorolla aivan täydellistä onnistumisflowta, kun sain käskyn ohjata koiraa ilman suullisia käskyjä. Tarkoituksena siis, että keskitän ohjaamiseni liikkumiseen. Oli vaan puhetta siitä,e ttä jännittäessäni menee melko sohimiseksi. Meni ihan sikahyvin! En muutenkaan hirveästi käskytä, mutta nyt en lainkaan ja onnistui todella hyvin.

Kisoissa se puhumattomuus ja zen-tilaan pyrkiminen kyllä unohtui ja tulokset oli taas peruspaskoo, hylhylhyl. Keskimmäisellä radalla oli melkein nolla, maalissa ihmettelin ettei kukaan taputa, edes Paula 😉 Ja siitähän se oli sitten pujottelun vikan välin jättänyt. Ja minä jos en sitä huomannut, se tarkoittaa sitä että katse ei ollut koirassa vaan kaahotin kiirellä edelle…

Heimo oli myös Varkaudessa mukana, ja oli valitettavasti tosi huono hyppäämään, hyvä ettei tuomari tullut keskeyttämään. Ja minä tyhmä jatkoin kolme starttia kokeillen että josko se siitä. No ei se siitä, illalla ja seuraavana päivänä ontui ja oli tosi huonona jäykkänä. Huomenna kuviin, toivottavasti selviää mikä vaivaa ja on parannettava asia.

WP_002323

Ihanat Kuopion flikat Heimon ja Riimin kanssa ❤

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Treeniä treeniä treeniä

  1. Voihan Heimo ja valitut vaivat! Korppu sai ihme kipukohtauksen lenkillä yks päivä, kamalaa ihmetellä onko se nyt sitä vai tätä.. Toivottavasti monitaituri palaa vielä aksaamaan yhden valiotittelin lisää.

    • Maira sanoo:

      Jep… Tsemppiä Korpulle! Heimollahan ei btw ole vielä yhtään valiotitteliä mistään lajista, mutta ei anneta sen häiritä! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s