Appea jäljittämässä


Loma sen kun jatkuu… 😉 Viikko vierähti anoppilan kulmilla Parikkalassa, jälleen. Siellä on vaan niin leppoisaa! Ima on ihan eri koira, kun saa juoksennella pitkin maita ja mantuja ja vahtia pihaa, Remo nyt on sama häsläri paikasta riippumatta 😉 Parikkalaa ennen pyörähdettiin Päijänteen maisemissa, olipa leppoisaa ja ihanaa veneillä! En ole vuosiin käynyt kunnolla vanhempien veneellä, nyt kun mentiin niin sattui upea keli ja aurinko porotti.

Päijänne

Päijänteen auringonlasku

Parikkalassa sitten appiukko innostui Remolle jäljen tekoon. Entisenä rajavartijana kysyi että tehdäänkö kuinka pitkä, onko joku 5km sopiva? Ja että tiputellaanko matkalle vaikka hylsyjä ja tulitikkuja? Noo jos ensin aloitellaan helpommasta puolen kilsan – kilsan jäljestä… Varsinkin kun Remon kanssa ei olla taidettu vieraan polkemaa koskaan ajaa. Mutta mikäs siinä, eikun perse edellä puuhun ja jäljelle. Arska talloi jonkun 700-800m lähipusikkoon, vaihtelevaa alustaa normaalista sekametsästä korkeaan heinikkoon. Vanhentui siinä lounastaessa ja lepäillessä jonkun pari tunnin ajan. Eli hyvät lähtökohdat katastrofiin olivat. Ja toteutuivathan ne, katastrofit 😀 tietysti.

Lähtö jäljelle hyvin (laitoin helpotetusti ihan jäljen päältä), ekalle kepille hienosti. Sitten lähti perseelleen. Käytiin heittämässä joku kiekka, näin kyllä ettei olla jäljellä. Remo palautti lähtöpisteeseen tielle. Eikun uusiksi, nyt sitten ekalta kepiltä matka jatkui toiselle. Ja taas toiselta kepiltä kohti tuntematonta. Näin jatkettiin aika kauan, selkeästi kepiltä lähteminen koitui meidän kohtaloksi. Ei tuntunut tajuavan että pitäis jatkaa samaa jälkeä eteenpäin, lähti vaan ”johonkin” kun käskin. Pitkällisen pyörimisen, luovuttamisen, jatkamisen ja suuttumisen jälkeen taskussa oli n. 4 esinettä kuudesta, viimeinen7.  keppi ja loppupalkka minun jäljestämänäni (tiesin että on pellon laidalla ja vein koiran sinne itse) sekä noin 3.7km matkaa reilun tunnin aikana. Että sellanen jälki 😀 Ensin oli hauskaa, sitten alkoi vit*ttamaan, sitten vaan sitkeästi en antanut Remon luovuttaa. Myönnän, oli liian vaikea, liian väsynyt koira (se mökillä juokseminen voi voi…) eikä tarpeeksi nälkäinen ja motivoitunut.

Toinen jälki sitten parin yön päästä. Tälle lähdin ihan uusin kujein ja asia mietittynä. Maasto oli tällä kertaa kuivaa mäntykangasta (piti ajaa 15km että löytyy em. maastoa…), appi polkaisi oman arvionsa mukaan n. 500-600m jälkeä, sisältäen yhden hiekkatien ylityksen. Tällä kertaa keppien lähtöjälkeen hän viljeli myös froliccia helpottaakseen lähtötilannetta. Remo oli levänneempi (oli aamu, lisäksi odotteli autossa koko vanhentumisajan 1,5h) sekä nälkäisempi. Vanhenemisaika oli siis n. 1,5h, jonka aikana poimittiin mustikoita Ima mukana marjakoirana. Jäljelle lähetin n. 20m päästä, hyvin löytyi (frolicit myös lähdössä) ja lähti suoraan oikeaan suuntaan. Tällä kertaa mentiin ensimmäiset 300-400m hienosti, huolimatta marjastajista jotka huuteli ihan vieressä kysyen onko joku hävinnyt ja minkäs rotuinen koira sulla on 😀 Remo vähän ärisi ensin, mutta käskystä jatkoi jäljen ajoa. Hieno koira! Kolme ekaa keppiä/tavaraa siis ihan ok, sitten heitti taas jonkun epämääräisen lenkin, lienee riistan jäljelle rientänyt. Pääsi kuiteknin takaisin oikealle suunnalle (!!), tien ylitys meni persiilleen (ripuli iski just sillon… koiralle siis), mutta autoin vähän takaisin ja lähti hyvin. Tien toisella puolella ei niin hyvää jäljestystä, pari eksymiskieppiä, mutta toisella eksykiekalla Remo löysi hienosti itse takaisin jäljelle ja viimeiselle palkalle!! Ilman mitään mun apuja, joita en paljoo voinut antaa kun en tietysti tiennyt missä jälki menee. Tämä siis paljon parempi jälki, vähän loppupuolikkaalla häröilyä mutta huomattavasti ehjempi kokonaisuus ja lähes kaikki kepit löytyivät! Lisäksi Remon jäljestäminen oli paljon tarkempaa. Jäljen pituudeksi tuli 1.1km. Endomondo Walking Workout

Eli summa summaarum: Don’t try this at home! Tosikko jälkiharrastajat varmaan kirkuu siellä ruudun toisella puolen, kun näin hienosti oiotaan opetuksessa ja aloitetaan suoraan täysmittaiselta jäljeltä ilman sen kummempia alustuksia ja pohjustuksia ja aika surkeilla osaamisilla. Hyi minua! Mutta sama kai tuo, kun harrastetaan omaksi ja appiukon iloksi ilman kisatavoitteita? Taustatiedoksi tietämättömille, tämän harjoituksen oli tarkoitus aktiovida myös sairastavaa appiukkoa jonka on vähän vaikea lähteä kotoa pois. Nyt piristyi appi sekä koira, josko minä nyt vähän hiuksia revin huonosti menneistä harjotteista 😀

Koska hyvä loma on tehty myös kyldyyristä, käytiin Parikkalan kesäteatterissa:

Kyldyyriä kesäteatterissa

Lisäksi pyörähdettiin myös Retretissä (kiitos Nokian sponssi ja ilmainen sisäänpääsy), Punkaharjun valtionhotellilla sekä Parikkalan koiraharrastajien järjestämässä Match Showssa! Prkleen tuomaripeliä, Remon komeus meni tuomarilta aivan ohi silmien, sen sijaan valitsi sinisten luokan parhaiksi kaksi (!) setteriä ja lyhcollien. En tajua! Veteraaniluokassa Ima sai punaisen nauhan (miten nää menikään, kumpi oli parempi?) ja punaisten loppukisassa pääsi kakkossijalle. Parikilpailussa sijoituttiin hienosti neljänneksi neljän koirakon joukossa. Ei siis ihan putkeen muttei ihan paskasti 😉 Yritin jälleen myös treffata parikkalalaisia koiraharrastajia myös agilityn merkeissä, mutta vähän meni aikataulut ristiin.

Jottei ihan sammaloiduttaisi paikalleen, niin takaisin Tampereelle palatessa parin päivän Hankasalmen keikka. Remo ja Ima hoitivat lapsen nukutuksen, vai kummin päin se nyt sitten meni?

Iman nukutusvuoro


Remon nukutusvuoro

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s