Mulle sopis tällanen puolityöttömyys tosi hyvin! Varsinkin jos siitä saisi täyttä palkkaa! Välillä käväisisin töissä ja välillä lomailisin. Osa-aikaeläkkeeksikin sitä taidetaan sanoa? Esimerkiksi eilen kävin treenaamanssa Heimoa ja vähän Remoakin (vamma-agia
) aamulla, ja siitä sitten iltapäiväksi toimistolle.
Maanantain agit peruttiin pakkasen vuoksi, mutta eilen ja tänään olen tosiaan käynyt Minnan kanssa aamutreeneissä. Eilen treenattiin keppejä, Kuula suoritti pro-henkisiä harjoitteita törkkäsy-pakkovalssi-päällejuoksu-sivuirrotuksineen, mutta Heimon kanssa keskityttiin lähinnä… noh, niihin keppeihin. Joku ihme klikki vaan on jota ei saada purettua, jättää lopussa 2 keppiä pujottelematta ja jos otan uusiksi niin tulee kyllä oikein, mutta jää himmaamaan sinne loppuun. Aina. Ei vaan tule sinne loppuun, epäröi ja on vaikeeta voivoi. Jaettiin kepit puoliksi, ja yritettiin saada rentoa onnistumista 6 kepin sarjoilla, Minna lisäksi naksutteli hyvästä ulostulosta. Ei vaan silti… Lopulta keksittiin, että menen kisakepit (meillähän on kisoissa ollut virheettömiä keppejä…), meni sitten paremmin. Eli kisoissa menen vierellä ja pidän kättä lähellä (todella idiootti koulutusvirhe minulta, sano) ja normitreeneissä olen harppaissut suoraan jonnekin sinne kolmosluokkalaisten suoritusvaatimuksiin. Kyä ihminen on vaan tyhmä eläin. Lisäksi otin naksuttimella kontaktiesteiden 2on2offia, Heimo petrasi kuin sika juoksuaan!
Tänään sitten lisää estetreeniä, vuorossa oli keinu, puomi, kepit, pussi jarrutuksella sekä renkaan takaaleikkaus. Heimo suoriutui aika hienosti puomista vaikka vaikeutettiin pitkälle sivuirrotukseen ja häiriköinkin. Tuli hyvin loppuun ja parin alun oho-vahingon jälkeen ei lähtenyt ilman vapautuslupaa
Keinu sujui hyvin. Eli se siitä kapeiden ylösmenokontaktien kammosta. Tai ainakin luulisin, että se ei enää vaivaa. Pussijarrutus käännöksineen sujui kivasti silloin, kun tein itse sen oikein, samoin kuin reipas takaaleikkaus renkaalla silloin, kun uskalsin riskaabelisti vaan leikata
Kivat ja onnistuneet treenit! Tämänkin loppuun vielä 7:n koiran hihnalenkki ankeassa lumituiskussa…
Treeneistä suoraan Reviirille, jossa oli hammastarkit 1 euron ilman ajanvarausta. Koko neljän sakki, Ima Remo Heimo ja Enni. Ima passitettiin heti jatkohoitoon, kuten arvelinkin. Vanhat hammasvaivat oli pahentuneet, takahampaassa on luultavasti kariesta (erittäin harvinaista koiralle!) ja poskihammas painaa pahasti yläikeneen josta on aikoinaan poistettu ylähammas. Lisäksi ientulehdusta ja hammaskiveä toisella puolen, mistä on myös poistettu ylähampaita, sinne vastapuolelle kerää helposti.
Jotta ei ihan laiskaksi ryhdytä niin Reviiriltä nopeasti kotiin syömään ja heti niiltä seisomilta Remo fyssarille, pitkästä aikaa. Oikean takajalan lonkankoukistaja oli kipeä, sekä vasemman puolen alaselkä. Muutoin oli kyllä hyvässä kunnossa! Ihana Remo käyttäytyi niiin hienosti sekä hammastutkimuksessa että fyssarilla. Kumma miten se rauhoittuu hoidettavaksi vaikka tulee aina karmit kaulassa sisään… Hampaatkin antoi tutkia kaikista parhaiten, avasi suun nätisti ja oli paikalla. Enniä piti väkisin pidellä kun se rimpuili, Ima ei suostunut avaamaan suutaan eläinlääkärille vaan mun piti se tehdä, Heimo ei suostunut ollenkaan avaamaan suutaan ollenkaan ei mulle, eikä lääkärille, kalautti raotetun kitansa kiinni niin lujaa, että sormet oli vaarassa…
Loppuun vielä muutama kuva viime sunnuntain lenkiltä, jossa mukana oli Sanna ja Hiisi sekä kaverini Hilla-irlanninsusikoiran kanssa. Ihana Hilla! Kaikki kuvat otti Sanna Kailanto




Jee jee huippua!